
Stand Up koomikko Matti Patronen
Olen oululainen stand up -koomikko Matti Patronen
Aloitin koomikaan tekemisen vuonna 2011 ja ensimmäisen keikan jälkeen ei varsinaisia taukoja ole ollut, vaan laji imaisi mukaansa samantien ja sillä tiellä ollaan. Vuoden 2015 lopussa voitin YLE2:n Naurun tasapainokilpailun, jonka vuoksi pystyin omistautumaan komiikalle kokopäiväisesti ja jäin pois päivätyöstäni 2016 vuoden alusta.Koronan iskettyä lärviin palasin taas päivätöihin komiikan ohella.
Esiintymispaikkojani ovat ennen kaikkea stand up -klubit, mutta nykyään paljon esiinnyn myös yritystilaisuuksissa, pikkujouluissa, harjakaisissa, avajaisissa, messuilla ja tilaisuuksista häistä syntymäpäiviin. Hoidan myös mielelläni tilaisuuksien juontamisen.
Jos mietit sopisiko minun stand up -esitys juuri sinun tilaisuuteen, niin ota yhteyttä ja mietitään yhdessä. Keikkakalenterista näet paikkakunnat, jossa esiinnyn ja usein on mahdollista sovittaa aikatauluja niin, että samana päivänä onnistuu toinenkin keikka. Teen myös muuta komiikkaan liittyvää, kuten mainoksia nettiin tai radioon tai vaikkapa kuumailmapalloon. Työnäytteistä tarkemmin referenssit-sivulla.
Kysy! Edes taivas ei ole rajana.
Ota yhteyttä ja tehdään huumorin avulla tilaisuudestasi entistä parempi!
Terveisin,
Matti
Matin haastattelu!
Lempparileffa: En muista. Vastasin tähän kysymykseen viimeksi 12-vuotiaana. Oisko ollu E.T.
Mieliruoka: Matin taikapata
Kovin bändi: The Rolling Stones
Lempiasento: Lepo!
Tärkein tavara: Puhelin
Motto: ”Missähän se mahtaa olla…”
Miten sinusta tuli koomikko?
Alkuun tein pienimuotoisia esityksiä pienille porukoille ja kirjoittelin pakinoita. Ensiesiintymiseni oli Oulun Remakassa syksyllä 2011 ja neljäs keikka Ookko nää nauranu -klubilla, minkä jälkeen alkoi keikkoja tipahdella. Syksyllä 2012 voitin Vuoden tulokas- ja Ken on heistä kaikkein hauskin -kisat. 2015 osallistuin YLE:n Naurun tasapaino-tositv-kilpailuun, jonka jälkeen jäinkin päivätöistä pois.
Miten syntyy Matin lavajuttu?
Jostakin tulee idea joko sattumalta tai sitten synnyttämällä, sitä sitten pyöritellään mielessä päivästä viikkoihin – sen jälkeen stoori päätyy joko roskakoriin tai hiomisen myötä ohjelmistoon. Havainnot tulevat ympäröivästä elämästä ja niistä syntyy one-liner-tyyppisiä sanaleikkejä tai laveammin kerrottuja monimerkityksellisiä kummajaisia.
Millaisia juttuja kerrot lavalla – mikä on tyylilajisi?
En ole kauheasti opiskellut komiikkaa, joten en osaa kategorisoida itseäni. Lavalla minulla on absurdi ja äkkiväärä kertoileva tyyli, jossa havainnoidaan jokapäiväisiä outouksia. Jutuissa seilataan kevyistä hölmöilyistä mustaan huumoriin.
Miksi komiikka on mielestäsi tärkeää?
Komiikka on tärkeää, koska huumorin avulla pystyy käsittelemään kaikkia elämän osa-alueita. Huumori on osa ihmistä. Ja Marsia.
Kerro mieleenpainuvin keikkatarina!
Minulla oli keikka eräälle klubille ja tunti ennen esitystä istuin vielä läheisessä hotellissa vatsataudissa puhelin kourassa valmiina perumaan esiintymiseni jos en pääse liikkeelle. Pääsin kuitenkin ja hetki ennen esitystä alkoi jaffa pysyä muutaman kulauksen verran sisällä, jotta sain suuta hieman kostutettua. Keikka meni hyvin, kukaan ei varmaan huomannut mitään poikkeuksellista ja sen jälkeen taas huilimaan. Esitykseen löytyi sen verran adrenaliinia että selvisin.
Mitä Matti tekisi yksinvaltaisena diktaattorina?
Itsevaltius olisi minulle erittäin mieluisa vaihtoehto, koska nykypolitiikalla ei saada aikaan kuin epätyydyttäviä kompromisseja kaikkialle. Lakkauttaisin kansanäänestykset, korottaisin kansanedustajien palkkoja ja kun ei enää muuta keksisi, niin rokottaisin vähän pienituloisia. Jostakin niitä voi aina rokottaa. Kirjastot maksullisiksi ja Haukipudas Natoon.(Päivitys tähän. Haukipudas saatiin NATO:on. No seuraavaksi ydinaseita Haukiputaalle.)